Aava riipus

99,00 

Aava-riipus on pelkistetyn tyylikäs koru itselle tai lahjaksi. Riipus koostuu kahdesta soikeasta kappaleesta, joissa päällimmäisessä on kaunis aaltoilevaa vettä muistuttava pintakuviointi. Korun koko on 13x18mm ja ketjun pituus on säädettävissä 42/45cm.

Voimme laseroida koruun kahdeksan merkin mittaisen tekstin. Laseroitu teksti tulee korun takimmaisen levyn etupintaan.

Toimitusaika: 1-3 arkipäivää tilauksesta
Kaiverrus
Tagi
Valitse tagin koko


Kuvaus

Aava on muotoilijamme Päivi Keski-Pompun suunnittelema, yksinkertaisen tyylikäs korusarja, joka muistuttaa kantajaansa katsomaan välillä kauemmas, jotta näkee taas lähelleen. Kauas katsomisen rauhoittava, selkeyttävä vaikutus kirkastaa näkemään elämän tärkeät hetket ja nauttimaan niistä.

Pelkistetty ja siro Aava sopii itselle tai lahjaksi tuomaan hetkiin merkityksellisyyttä ja pientä juhlan tuntua.

Kirkkaat hopeakorumme pinnoitetaan tummumisen ehkäisemiseksi, joten ne säteilevät kauniina jopa vuosikausia. Valmistamme korumme Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa. Luonto on lähellä sydäntämme ja senkin takia olemme kehittäneet tuotantomme mahdollisimman luontoystävälliseksi. Käyttämästämme hopeasta 93 prosenttia on kierrätettyä.

Lisätiedot

Materiaali

Hopea

Suunnittelija

Päivi Keski-Pomppu

Koko

13x18mm

Ketjun pituus

42/45cm

Tuotetunnus L56210600000

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Aava riipus”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Korusarjan

MUUT TUOTTEET

Löydä lähin jälleenmyyjäsi

ETSI TÄÄLTÄ
0
    0
    Ostoskorisi