SENJA JA TUOMAS

Morsian: Senja Lukkarinen
Sulhanen: Tuomas Lahtola
Häiden aika: 15.7.2017
Häiden paikka: Yppärin Merimaja, Yppäri/Pyhäjoki

1. Milloin tiesin, että se hän on se oikea?
Meillä ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaan oikeastaan ystävyyttä ensi tapaamisesta lähtien. Tuomas oli vartijana kauppakeskuksessa, jossa sijaitsevassa kultasepänliikkeessä Senja oli töissä. Huumori osui heti yhteen ja ajan myötä Tuomaksen vartijakäynnit liikkeeseen venyivät aina vaan pidemmiksi ja pidemmiksi. Taisi molempien työkaverit tietää ennen meitä, että kuulutaan yhteen. Nähtiin sitten sattumalta kerran Lahden yöelämässä, sovittiin treffit ja oikeastaan niiden treffien jälkeen se oli varmaa: hän on se oikea. Ensitreffeistä on kulunut reilu 3 vuotta ja sen jälkeen ollaan oltu aina yhdessä. Erottamattomat parhaat ystävät.

2. Kertokaa, kuinka kosinta tapahtui?
Minulla oli viime vuonna kolmekymppiset, joita sain suureksi onnekseni juhlistaa rakkaimpien ystävieni kanssa. Ystävät yllättivät täysin, kun olivat hommanneet lahjakortin Minna Parikan liikkeeseen, ilmeisesti vuosien höpötys ja haaveilu oli kuultu. Tästä hämmennyksestä toipuessani Tuomas asteli luokseni sanoen: ”vaikka sovittiin, ettei osteta mitään materiaa, niin ostin kuitenkin jotain” ja polvistui eteeni ja kosi, kaikkien ystävieni ympäröimänä. Muutamat ”mää arvasin!”-huudahdukset kaikui ilmoille, ja tais useimmilla silmät kostua. Omat kyynelkanavat aukes ihan täysin, kun Tuomas kertoi kysyneensä isältäni kättäni juhannuksena ja kertoi myös isäni olleen ainoa, joka hänen aikeistaan tiesi. Hiukan alle vuoden päästä tästä tunteikkaasta tapahtumasta tanssimme häitämme, minä tietysti niissä ystäviltäni saamissa punaisissa Parikoissa.

3. Mitä odotatte tulevilta häiltänne?
Odotamme häidemme olevan täynnä rakkautta, riemua ja naurua läheisimpien ihmistemme kanssa. Meitä ei huoleta ettei joku asia mene kuten pitäis, meidän kohdalla ”pari muuttujaa” on ihan tuttu juttu, eikä siitä kanneta huolta, tärkeintä on saada juhlia elämämme tärkeintä päivää rakkaidemme ympäröimänä.

4. Mitä lumoavaan tulevaisuuteenne kuuluu?
Lumoavaan tulevaisuuteemme kuuluu yhteisiä aamupalahetkiä, matkustelua ja kokkaamista sekä luonnosta nauttimista ja hupsuttelua. Ihanaa arkea, jonka tähtihetkiä on käpertyminen illalla saman peiton alle, siihen tuttuun ja turvalliseen kainaloon.

5. Mitkä Lumoavan sormukset haluaisitte vihkisormuksiksi?
Unelmien täyttymys olisi Carina Blomqvistin valkokultainen Eden-timanttisormus. Rakastuin siihen täysin jo silloin, kun se valittiin Vuoden kaunein sormus -kilpailun voittajaksi vuonna 2013. Se vaan on yksinkertaisesti täydellinen. ”Eelis Aleksin valkokultainen Ukko-sormus kiehtoo rosoisuudellaan ja tyylikkyydellään minua eniten”. -Tuomas

Muut parit:
Marjaana ja Antti
Mari ja Mikael

Seuraa meitä