IlmaiNEN toimituS YLI 80€ TILAUKSIIN

Hali

BANNERIKUVA: Hali

Hali

Heikki Hartikainen

Lämpöä, voimaa, tunteiden paloa
Rakkautta, rauhaa, sydämiin valoa
Muista tärkein,
anna lämmin hali

Rakastetun Hali-korusarjamme ajatus on lähtenyt liikkeelle sydämestä, mutta päämääränä on ollut tehdä se toisin. Muotoilijamme Heikki Hartikainen hahmotteli ensin paperille normaalin sydämen ja lähti pikkuhiljaa muuntelemaan sitä pois perinteisestä mallista. Tuloksena syntyi Hali, jonka koruissa sydämet yhdistyvät toisiinsa kuin halauksessa käsivarret kietoessaan toisen syleilyyn.

Hali on ollut valikoimassamme jo vuodesta 2014 ja valloittanut vuosien aikana monen sydämen. Halin ollessa valmistumassa vuonna 2014 myös Uusi Lastensairaala -hanke oli ajankohtainen ja halusimme lähteä tukemaan uutta sairaalaa Halin kautta. Jokaisesta myydystä Hali-korusta lahjoitettiinkin viisi euroa hankkeelle, ja lopulliseksi keräyssummaksi muodostui huikeat 108 720 euroa.

Hali-sarjaan kuuluu monenlaisia ja -kokoisia koruja, ja se sopii yhtä hyvin vauvoille ja vanhuksille. Halin voi antaa kenelle vain, josta välität.

Näytetään kaikki 19 tulosta

0
    0
    Ostoskorisi